Kehittämisyhteistyö Etu-Töölön lukion kanssa

Meille MARKEDissa on tärkeää, että palvelua kehitetään yhdessä kohderyhmän kanssa. Vain osallistamalla kohderyhmän osaksi palvelun kehittämistä, voimme varmistaa, että palvelu todella vastaa nuorten tarpeisiin.

Syksyllä 2022 meillä oli ilo järjestää Etu-Töölön lukiossa 2 opintopisteen Palvelumuotoilun kurssi. Kurssi täyttyi vauhdilla ja 32 opiskelijaa pääsivät vaikuttamaan elämäntaitojen ja itsetuntemuksen applikaation toimintojen suunnitteluun. Kurssi päättyi joulukuussa leikkimieliseen pitchaus kilpailuun, jossa opiskelijat pääsivät esittelemään yhteistyön aikana syntyneet omat versiot MARKED applikaatiosta. Toteutukset olivat loistavia!

Kurssin aikana opiskelijat pääsivät myös pohtimaan haasteita ja ongelmia, joihin nuoret tarvitsevat tukea ja ratkaisuja. He nimesivät nykypäivän haasteiksi erilaiset mielenterveysongelmat, perfektionismin, ulkonäköpaineet, stressin, riittämättömyyden tunteet, pelon epäonnistumisesta, ryhmäpaineen ja esimerkiksi syrjäytymisen ja keskittymisvaikeudet. Olemassaolevia palveluita on monia, mutta kuulimme nuorten toiveen heitä kiinnostavista ja ajantasaisella tiedolla rakennetuista matalan kynnyksen palveluista. Puheissa nousi esiin myös tarve mielen hyvinvoinnista opettamiselle ja idea omasta hyvinvoinnin oppiaineesta.

Kehitysyhteistyö oli erittäin antoisa ja antoi meille 32 uniikkia ja erilaista sormenjälkeä tulevaan applikaatioon. Kiitos jokaiselle opiskelijalle panostuksestanne. Erityiskiitos myös Jenni Korte, joka edistit yhteistyötä upealla ja toimivalla tavalla!

Nuoret ovat idearikkaita ja  taitavia ongelmanratkaisijoita, mutta meidän aikuisten tehtävä on antaa heille mahdollisuus saada äänensä kuuluviin! Marked applikaatio valmistuu helmikuussa 2023 ja jalkautuu ensimmäisten opistojen ja kuntien käyttöön.

Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies